Asiakkaiden luona käydään 1–2 kertaa viikossa. Asiakkaan halutessa ollaan läsnä kuunnellen, ohjaten ja neuvoen. Työhön kuuluu myös saattaa asiakas erilaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen piiriin, jos sellaiseen on tarvetta. Usein on todettu asiakkailla olevan vaikeuksia täyttää erilaisia virallisia asiapapereita, joten auttaminen näissäkin asioissa kuuluu työhömme. Osana työtä on kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden aktivointi kuntien tarjoamaan työtoimintaan.
Ennaltaehkäisevää työtä
Työ on ennen kaikkea ennaltaehkäisevää työtä. Yhteistyö kunnan asuntotoimen ja asiakkaan kanssa on tärkeää, tällä voidaan varmistaa vuokrien hoituminen suunnitelmien mukaisesti. Tällä estetään mahdolliset häätötilanteet ajoissa.
Sosiaalisen isännöinnin yhtenä tarkoituksena on, että kalliiden laitoshoitojaksojen kierre saadaan katkaistuksi muilla tukitoimenpiteillä. Tämä lisää asiakkaan elämänhallintaa ja sitä kautta parantaa elämänlaatua. Moniongelmaisuus on asiakasryhmässä yleistä. Työskentely moniongelmaisten parissa on aikaa vievää, mutta tulokset ovatkin sitten sitä palkitsevampia.
1
Kaikki tämä tarkoittaa:
- Apua arjen askareisiin
- Tukea talouden hoitoon (talousneuvonta)
- Yhteistyötä kunnan eri tahojen kanssa (sosiaalityöntekijät, asuntotoimisto, terveydenhuolto)
- Syrjäytymisen ehkäisy
Tuotamme sosiaalisen isännöinnin palveluja kunnille Hattulassa, Janakkalassa ja Lammilla. |